Sikainfluenssan levinneisyys

Sikainfluenssa on joka vuotisia influenssia nopeampia leviämään, ja se aiheuttaa voimakkaampia oireita. SIkainfluenssa alkoi leviämään Meksikosta, jossa olikin vielä alkuvuodesta ainoat vahvistetut sikainfluenssakuolematapaukset. H1N1 on levinnyt melkein koko maailmaan, josta johtuen WHO julisti sikainfluenssapandemian kesäkuun alussa 2009. Suomessa sikainfluenssa alkoi leviämään ihmisistä toisiin kesäkuun lopulla 2009. Vielä tartuntojen määrät ovat kolminumeroisia, mutta sikainfluenssan on ennustettu tarttuvan jopa kolmannekseen suomalaisista jossain vaiheessa.

Sikainfluenssakartta

Sikainfluenssa kartta levinneisyys
Kuva: Wikipedia. Kartan mustilla alueilla on ollut vahvistettuja tartuntoja ja kuolemia. Punaisilla alueilla on ollut vain sikainfluenssatartuntoja. Keltaisilla alueilla on vain varmistamattomia sikainfluenssatapauksia.

Matkustaessa kartan osoittamilla mustilla alueilla kannattaa erityisesti varautua torjumaan H1N1-virus jo etukäteen pyrkimällä välttämään ja ehkäisemään sikainfluenssan tarttuminen. Lähitulevaisuudessa tauti aiheuttanee joitain kuolemia joka puolella maailmaa, joten kartta tullee josain vaiheessa muuttumaan täysin mustaksi. Suomessakin on arvioitu kuolevan 2000-6000 ihmistä sikainfluenssaan, mikäli tauti leviää koko maahan. Tämä on jonkin verran enemmän, mitä normaaliin kausi-influenssaan vuosittain kuolee.